Bastioni Zander

Koko linnoituksen historian ajan lippu on liehunut bastioni Zanderilla eteläisessä Suomenlinnassa Kustaanmiekalla.

Bastioni Zander rakennettiin vuosina 1748–50 osaksi neljän bastionin linnoitusketjua. Bastionin muurit muodostuvat pääosin pystysuoriksi louhituista kallioseinämistä, joiden päälle on rakennettu 14 tykkiaukolla varustettu matala rintamuuri.

Tutustu linnoitustekniikan kehitykseen

kuvitus_lippupystyZanderilla saa hyvän yleiskuvan linnoituksen muodosta ja linnoitustekniikan kehityksestä. Sieltä näkee hyvin, kuinka Kuninkaanportilta alkavaa, laivaväylää vartioivaa rantavarustusta on 1800-luvun alkupuoliskolla korotettu ja kuinka saman vuosisadan lopulla se peitettiin osittain hiekkavallien alle, kun puolustusrintama käännettiin avomerelle.

Nykyään lippu liehuu bastioni Zanderilla aina 12.5.–29.9. Liputtaminen juontaa juurensa päivämäärään 12.5.1918, jolloin itsenäisen Suomen lippu nostettiin salkoon ensimmäisen kerran. Senaattori Svinhufvud totesi tuolloin puheessaan:

”Nyt on Suomi vapaa. Nyt liehuu Suomen lippu tämän vanhan linnoituksen harjanteella. Sen muistoksi onkin senaatti päättänyt, että Viapori-linnoituksen nimen on tästä lähtien oltava Suomenlinna. Älköön mikään vihollinen koskaan kyetkö vetämään alas tätä lippua, vaan liehukoon se tässä aina.”

Päälaiturilta on bastioni Zanderille matkaa noin 1,5 kilometriä. Vesibussi pysähtyy kesäisin Kuninkaanportilla, josta matkaa on noin 100 metriä.