Ajankohtaista

Suomenlinnan palvelut kasvattavat suosiotaan

Maailmanperintökohde Suomenlinnan kävijät löysivät viime vuonna hyvin tiensä linnoituksen palveluiden ja tapahtumien äärelle. Suomenlinnan kävijöitä ja asukkaita palvelevat muun muassa museot, ravintolat ja kahvilat, hostelli, erilaiset ohjelmapalvelut, kesäteatteri ja taidekäsityöläisten työhuoneet. Kaikki palvelut ovat avoinna kesäkaudella ja suuri osa palvelee myös talvisin.

Palveluiden lisäksi Suomenlinnassa järjestetään tapahtumia ympäri vuoden. Viime vuoden suosituimpiin tapahtumiin lukeutuivat muun muassa jo kolmatta kertaa järjestetty Viaporin Kekri marraskuussa ja perinteinen Linnoitustontun reitti joulukuussa. Linnoituksen oma museopäivä houkutteli Kustaan päivänä ennätysmäärän kävijöitä. Uutena osallistumismahdollisuutena kaupunkilaisille avautui puistokummitoiminta.

Linnoituksen museoilla ennätysvuosi

Suomenlinnan kuudesta museosta viisi teki kaikkien aikojen kävijäennätyksen vuonna 2017. Yhteensä kaikissa Suomenlinnan museoissa vieraili noin 30 000 kävijää enemmän edellisvuoteen verrattuna.

Sotamuseolla on Suomenlinnassa kaksi kohdetta, Sotamuseon Maneesi ja sukellusvene Vesikko, joissa vieraili viime vuonna ennätyksellisesti 87 000 kävijää.

– Museoalalla menee kävijämäärien osalta hyvin. Olemme panostaneet markkinointiin ja löydettävyyteemme linnoituksessa. Otimme viime vuonna käyttöön yhteislipun, jolla kävijä pääsee vierailemaan sekä Maneesissa että Vesikossa. Puolustusvoimat täyttävät tänä vuonna 100 vuotta, minkä kunniaksi meillä avautuvat uudet näyttelyt. Tavoitteenamme on saada 100 000 kävijää, kertoo näyttelypäällikkö Lauri Haavisto Sotamuseolta.

Yhä useampi vierailee maailmanperintökohteessa talvikaudella

Suomenlinna kuuluu vuodesta toiseen Suomen suosituimpiin käyntikohteisiin. Vuonna 2017 tähän Unescon maailmanperintökohteeseen tutustui 1 042 000 kävijää. Merilinnoitus on suosituin kesäkaudella, mutta talvimatkailijoiden määrä kasvaa. Viime vuonna talvikauden kävijöitä oli 276 000 kokonaiskävijämäärästä. Parantunut palvelutarjonta talvikaudella palvelee kävijöitä entistä paremmin ja samalla tietysti asukkaat ja työntekijät saavat parempia palveluita ympäri vuoden.

Kävijämäärä lasketaan lautta- ja vesibussitilastoista sekä omalla veneellä tulevista kävijöistä. Näin muodostuvasta kokonaisluvusta vähennetään asukas- ja työmatkaliikenteen arvioitu määrä.

Tänä vuonna Suomenlinnassa vietetään merkkivuotta, sillä linnoituksen suomalainen kausi on kestänyt 100 vuotta. Merkkivuoden aikana maailmanperintökohteessa järjestetään tapahtumia, jotka nostavat esille historiaa ja elämää koko tältä ajalta. Sosiaalisen median kanavissa voi seurata merkkivuotta aihetunnisteella #Suomenlinna2018.

Lisätietoja: Suomenlinnan hoitokunnan kehittämispäällikkö Petteri Takkula, puh. 0295 338 387 tai petteri.takkula@suomenlinna.fi

Kuvia ja videoita Suomenlinnasta.

Suomenlinna on historiallinen merilinnoitus ja Unescon maailmanperintökohde. Linnoitus on Suomen suosituimpia matkailukohteita, jossa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää. Suomenlinna on myös Helsingin kaupunginosa, jossa asuu noin 800 helsinkiläistä.

Kaikki uutiset