Kuva on Viaporin kekristä 2020.

Kiitos Viaporin kekristä 2023

ANNA PALAUTETTA TAPAHTUMASTA

Pyhäinpäivänä, 4. marraskuuta Suomenlinnan voi nähdä uudessa valossa.

Kekri on muinainen suomalainen juhla sadonkorjuukauden ja vuodenkierron päätteeksi. Kekrinä on juhlittu runsaan ruoan ja juoman äärellä, edesmenneitä kunnioittaen sekä sadosta ja kuluneesta vuodesta kiittäen. Viaporin kekrissä vanhojen perinteiden pohjalta on luotu tähän aikaan sopiva, yhteinen kaupunkitapahtuma Suomenlinnan asukkaille, helsinkiläisille ja siellä vieraileville. Viaporin kekri on tapahtuma täynnä valoa sekä suomenlinnalaista taidetta, kulttuuria ja makuja.

Viaporin kekriä on juhlittu vuodesta 2015 alkaen. Tapahtuma on muuntunut jokaiseen vuoteen, kun Viaporin kekrissä on kokeiltu rohkeasti uusia ideoita. Maailmanperintökohteen arvoja kunnioittaen luotu Viaporin kekri luo uusia merkityksiä vuosisatoja vanhoille uskomuksille ja tavoille sekä antaa vierailijoilleen ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua ja kokea Suomenlinna uudesta näkökulmasta. Vierailijoiden on mahdollista nähdä myös linnoituksen jännittävimpiä kolkkia, jotka ovat yleensä suljettuna yleisöltä.

Viaporin kekri 2023 toteutetaan yhteistyössä Haaga-Helian restonomiopiskelijoiden sekä paikallisten yrittäjien, yhdistysten ja taiteilijoiden kanssa. Tapahtuman järjestäjä on Suomenlinnan hoitokunta.

Tapahtumakartta löytyy ohjelman lopusta.

 

Nautittavissa koko tapahtuman ajan klo 14–22

Valon reitti päälaiturista Suurelle linnanpihalle

Suomenlinnan parhaat puolet nousevat esiin valaisun keinoin. Valon reitti johdattaa sinut tapahtumapaikoille sekä taiteen ja herkkujen äärelle. Valon reitin tuottaa CT-group. Reitti on piirretty tapahtumakarttaan oranssilla MAKSUTON

Valoperhosten polku Susisaarella PERUTTU

Valon reitin päätepisteestä Suuren linnanpihan läheltä alkaa valoperhosten polku. Kuinka monta perhosta löydät matkan varrelta? Valoperhosten polku on Flowers of Life -kollektiivin tuottama valotaideteoskokonaisuus. Valoperhosten polun aloituspiste on merkitty tapahtumakarttaan numerolla 60.  MAKSUTON

Valovoimainen kekripukki Levyhallissa

Tänä vuonna kekripukki tulee paikalle valotaideteoksena ja loistaa koko tapahtuman ajan Levyhallissa! Pukin selkään voi kiivetä ja sen korvaan voi kertoa uudenvuodenlupauksensa ja -haaveensa. Pukin tuo paikalle Mia Piiroinen. Hänen kanssaan voi myös valmistautua uuteen vuoteen, joka entisaikaan alkoi juuri kekristä. Levyhallista löydät myös Suomenlinnan alakoulun vanhempainyhdistys Suomenlinnailmiön pitämän herkkuglögikojun! Levyhalli löytyy tapahtumakartasta numerolla 21. MAKSUTON

Olutfestivaali Tenalji von Fersenissä

Maistele pienpanimo-oluita ja kuuntele Friction -yhtyettä kolmen setin keikalla. Olutfestivaalin pääjärjestäjä on Suomenlinnan panimo, mukana myös Fiskarsin Panimo, Myrrys Drinks, Tired Uncle Brewing co. ja Masis brewery. Tenalji von Fersenin edustalla on myös hodarikärry, josta saa hiukopalaa. Festarin ja hodarikärryn löydät kartasta numerolla 22.

Panimokierrokset Suomenlinnan panimolla klo 13 ja 14

Tule tutustumaan Suomenlinnan Panimon toimintaan ja suomenlinnalaisen oluen historiaan panimokierrokselle! Viaporin kekrin kunniaksi järjestetään ilmaiset panimoon tutustumiset lauantaina 4.11. klo 13.00 & 14.00 panimollamme. Kierros kestää noin 45 minuuttia. Molemmille kierroksille mahtuu 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. MOLEMMAT KIERROKSET ON LOPPUUNVARATTU. Netti-ilmoittautuminen on avattu ja tarkemmat ohjeet löytyvät ilmoittautumisen yhteydestä. MAKSUTON

Kekrivinkit vierailijakeskuksesta

Tervetuloa Suomenlinnan vierailijakeskukseen heti päälaiturin vieressä sijaitsevaan Rantakasarmiin! Vierailijakeskuksesta saat tapahtumapäivän aikana kaikkein ajankohtaisimman tiedon niin tapahtumasta kuin koko Suomenlinnasta. Vierailijakeskus on merkitty karttaan Suomenlinnan sinisellä tunnuksella ja numerolla 2. MAKSUTON

 

Herkuttele saaren ravintoloissa ja kahviloissa kekripäivänä

Viaporin Deli & Cafe avoinna klo 11–18

Viaporin Deli & Cafe tarjoilee lämmintä glögiä, sekä syysherkkuja, tervetuloa nauttimaan tunnelmasta Suomenlinnaan! Kartassa numero 7.

Ravintola Bastion Bistro avoinna 11–20

Bastion Bistrossa on tarjolla à la carten lisäksi kekriin suunniteltu menu koko päivän ajan. Kartassa numero 6.

Cafe Silo avoinna klo 12–21

Suolaisia ja makeita herkkuja tarjolla tunnelmallisessa Cafe Silossa päälaiturin tuntumassa. Kartassa numero 49.

Ravintola Suomenlinnan Panimo avoinna klo 12–21

Ravintola Suomenlinnan panimo tarjoilee kekriä varten suunniteltua kolmen ruokalajin menua, sekä siihen sopivaa viinipakettia. Kartassa numero 2.

Ravintola Valimo avoinna klo 12–22

Kesäravintolana tunnettu Valimo avaa ovensa Viaporin kekriin! Kulje herkuttelemaan Valon reittiä pitkin! Kartassa numero 20.

Muikkuja, lämpimiä juomia ravintola Adlerfeltin pihalla, DJ Adler Wine Housessa klo 14–20

Tervetuloa fiilistelemään Viaporin kekriä koko perheen voimin. Voit herkutella sadonkorjuumenun ravintolassa tai nautiskella lämpimiä juomia sekä maukkaita muikkuja Adlerfeltin takapihan kauniisti valaistulla terassilla. Ravintolaan voi tehdä varauksia klo 12 – 19 väliselle ajalle nettisivuilla www.adlerfelt.fi. Muikkuja ja lämpimiä juomia tarjoillaan terassilla klo 14-20 välisenä aikana. DJ Double Denim soittaa Viaporin kekrin tunnelmaan sopivaa musaa Adler Wine Housessa klo 16 – 20 välisenä aikana. Tervetuloa juhlistamaan ja toivottamaan pimeys tervetulleeksi! Kartassa numero 27.

Café Vanillen Pop up -kummituskahvila Paarlastihuoneessa klo 14–20

Tarjolla glögiä, kahvia ja teetä sekä pientä suolaista ja makeaa syötävää hämyisessä valaistuksessa tunnelmallisessa Paarlastihuoneessa. Kartassa numero 13.

Panimokierrokset Suomenlinnan panimolla klo 13 ja 14

Tule tutustumaan Suomenlinnan Panimon toimintaan ja suomenlinnalaisen oluen historiaan panimokierrokselle! Viaporin kekrin kunniaksi järjestetään ilmaiset panimoon tutustumiset lauantaina 4.11. klo 13.00 & 14.00 panimollamme. Kierros kestää noin 45 minuuttia. Molemmille kierroksille mahtuu 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. MOLEMMAT KIERROKSET ON LOPPUUNVARATTU.

Suomenlinnan upseerikerho klo 15–22

Tervetuloa tutustumaan Suomen vanhimpaan upseerikerhoon! Kerhon baari ja ravintola ovat avoinna Viaporin Kekrissä. Toisen kerroksen biljardihuoneesta voi ostaa syysillan lämmikkeeksi keittoa sekä kahvia ja glögiä, ja kolmannen kerroksen baarista virvokkeita. Ei ennakkovarausta. Kartassa numero 12.

Suomenlinnakeskuksen kahvio ja terassin pop-up-grilli

Suomenlinnakeskuksen kahviossa, Suomenlinna-museon yhteydessä on tarjolla syksyisillä satokauden makeilla ja suolaisilla syötäville ja erikoiskahveilla. Terassilla grillissä paistuvat makkarat ja kasvismakkarat Kekri-tapahtumassa kello 16 – 20. Terassilla on tarjolla lisäksi tarjolla glögiä ja pillimehuja. Kartassa numero 18.

 

Ohjelmaa Suomenlinnan museoissa 

Suomenlinna-museo avoinna klo 10.30–20

Suomenlinna-museo esittelee linnoituksen yli 260-vuotisen historian vaiheita. Tiedätkö mikä on kekripukki? Kekripukilla oli ennen vanhaan yllään nurin käännetyn turkin, päässä lusikoista tehdyt sarvet ja kasvoilla tuohinaamari. Kekripäivänä Suomenlinnamuseon aulassa löydät entisaikojen karmaisevan kekripukin, jonka kanssa voi myös kuvauttaa itsensä. Kartassa numero 18.

Sotamuseoon ilmainen sisäänpääsy ja erityisohjelmaa klo 11–20

Sotamuseoon on kekripäivän ajan ilmainen sisäänpääsy ja tarjolla on monipuolista ohjelmaa. Museossa pääsee ratkaisemaan Oiva-kissan arvoitusta, tutkimaan mysteerilaatikkoja sekä kuulemaan teemaopastuksilla sota-aikojen yliluonnollisista kokemuksista ja kohtaamisista. Kartassa numero 16. MAKSUTON

Tullimuseo avoinna klo 14–19

Tullimuseon näyttelyihin ilmainen sisäänpääsy. Kekrinä rakennuksessa voi tapahtua kummia. Oppaina perusnäyttelyssä ja ”Lautalla lännestä” -näyttelyssä toimii tuonpuoleisia hahmoja, jotka ovat ottaneet rakennuksen valtaansa. Löydätkö salaisia viestejä? Kartassa numero 28.  MAKSUTON

Tekemistä ja nähtävää klo 14 alkaen

Puuhapaja perheille Pirunkirkossa klo 14–18

Koko perheen tapahtuma, tuottajana Haaga-Helian restonomiopiskelijat. Puuhapajassa on kekriteemaista varjoteatteria, kasvomaalauksia ja perinteisten sadonkorjuuvälineiden arvuuttelua. Kuka seurueestanne tunnistaa kaikki kekriin liittyvät esineet? Entä miltä maistuu kekribooli? Tapahtumassa pääsee myös ottamaan kuvia valokuvausseinälle. Kartassa numero 9. MAKSUTON

Mystinen metsä Pajasalissa klo 14–18

Koko perheen tapahtuma, tuottajana Haaga-Helian restonomiopiskelijat. Mystisessä metsässä osallistujat suorittavat ohjatusti erilaisia leikkimielisiä tehtäviä ja ratkovat arvoituksia, joiden avulla edetään aina seuraavaan tehtävään. Mystinen metsä on hauska, jännittävä ja lapsenmielinen koko perheen aktiviteetti. Kartassa numero 10. MAKSUTON

Ohjelmaa lapsille Suomenlinnan päiväkodin pihassa klo 14–17

MLL Suomenlinnan järjestämä Hiipivien haamujen köysirata Suomenlinnan päiväkodin pihalla. Kartassa numero 57. MAKSUTON

Kehon ja mielen kekri Myllysalissa klo 14–18

Paikallisten toimijoiden järjestämä hyvinvointitapahtuma. Tervetuloa vastaanottamaan marraskuun pimeys itseäsi hellien ja rentouttaen. Aloita sadonkorjuun juhlistaminen nollaamalla keho ja mieli keppijumpan sekä joogan ja äänimaljojen parissa. Tapahtuman vetäjinä Samuli Kosminen, Hanna-Mari Kuikka ja Ona Kamu. Kartassa numero 23. Liput paikan päältä: keppijumppa 18€. Jooga & Sointukylpy 39€.

Taidekoulu Maan kekrimyyjäiset ja musiikkiesityksiä klo 12–18

Taidekoulu Maan kekrimyyjäisissä (klo 12-18) on esillä kaikkien vuosikurssien opiskelijoiden teoksia kuten piirroksia, grafiikkaa, maalauksia ja keramiikkaa. Myyjäisten lisäksi musiikkiesityksiä alkaen klo 16, tarjolla myös pientä naposteltavaa. Kartassa numero 59.

Lasistudio Hytin avoimet ovet klo 14–18

Lasistudio Hytti on lasinpuhaltajien työhuone. Studion ovella voi kekripäivänä lämmitellä ja seurata lasinpuhallusta eri työvaiheineen. Kysymyksiin vastataan, jos työskentelyltä ehditään. Hytissä voi tehdä myös lasiostoksia: myynnissä on valikoima pientuotantoa ja tarjolla on myös kokeiluja, yksittäiskappaleita ja jäännöseriä. Kartassa numero 35. MAKSUTON

Näkemyksiä ja kokemuksia klo 15 alkaen

Valotaidetta: Bastionin liekit Bastion Höpkenissä klo 15–22

Bastion Höpken Suuren linnanpihan portilla muuttuu luovan ja innovatiivisen valotaiteen näyttämöksi, kun Haaga-Helian restonomiopiskelijat yhdessä moninkertaisesti palkitun Hospitality-alan ammattilaisen Pasi Tuomisen kanssa herättävät tunnelit henkiin! Kartassa numero 58. MAKSUTON

Telttasauna Linna Barin edustalla klo 15–22

Oma pyyhe mukaan! Kartassa numero 14. Liput Linna Barista 15€.

Hienoja hetkiä klo 16 alkaen

Kynttiläkonsertti Suomenlinnan kirkossa klo 16.30–17.30

Pyhäinpäivänä lauluyhtye Swing High’n kynttiläkonsertissa kuullaan rauhoittavia ja syvällisiä kappaleita kaipauksesta, mutta mukaan mahtuu myös iloa ja kiitollisuutta. Kartassa numero 8. Liput ovelta 10/5€ (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset), alle 12-vuotiaat maksutta.

Linnoituksen laulajat esiintyvät Levyhallissa klo 16:15 ja 17:15

Suomenlinnan oma, paikallinen kuoro esiintyy Levyhallissa kahden setin verran Viaporin kekrin iltapäivässä. Linnoituksen laulajilla on jo yli 15 vuoden kokemus ja kuoro osallistuu kekriin koko 14 hengen kuoron voimin. Kartassa numero 21. MAKSUTON

Livekeikkoja Linna Barissa klo 16–22

Useita eri esiintyjiä, aloitukset klo 16, 19 ja 21. Kartassa numero 14. MAKSUTON

Pimenevän illan tunnelmia klo 17 alkaen

LOVI ambientklubi Ruutikellarissa klo 17–22

LOVI ambientklubissa esitetään kolme liveä takamaiden ja synkkien laaksojen ambient-musiikkia sekä visuaaleja. Tervetuloa rauhoittumaan, rentoutumaan ja pysähtymään tummasävyisen ambient/drone -musiikin äärelle Ruutikellariin. Kartassa numero 39. Liput ovelta 10€.

Syntisaattori Levyhallissa klo 18:30

Suomenlinnalainen yhtye Syntisaattori esiintyy Levyhallin alkuillassa. ”Syvyyksistä nousee esiin vastalääke nykyajalle. Aidon musiikin inspiroimaa synteettistä musiikkia. Ajaton – silti aikaansa edellä oleva”. Kartassa numero 21. MAKSUTON

Valosirkus Spektrin LED-valotanssia klo 17.30, 19.00 ja 20.00 

Valosirkus Spektri loistaa kirkkaana kaikissa sateenkaaren väreissä! Esityksissä yhdistyvät näyttävästi tanssi, musiikki sekä LED-välineillä tehdyt temput. Valmistaudu taianomaisiin valoilmiöihin ja iloiseen fiilikseen, joka tarttuu niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Esitykset ovat Linna Barin edustalla olevalla nurmialueella ja kestävät noin 15 minuuttia. Kartassa numero 14. MAKSUTON

Valotaiteen juhlaa Viaporin kekrin illassa klo 17.00, 18.30 ja 19.30

Liikkuva valosirkus Roihushow esiintyy Suomenlinnan Kirkkopuistolla ja jatkaa siitä matkaansa Linna Barin edustalle. Esitys kiertää reitillään noin puoli tuntia. Kartassa numero 56. MAKSUTON

Kierroksia ja kohtaamisia klo 18 alkaen

Taiteilijatapaaminen vanhalla puhelinkopilla klo 18–19

Ben Valeen kangasveistos Roihu on esillä Suomenlinnan vanhassa puhelinkopissa. Tule tapaamaan taiteilijaa puhelinkioskille ja keskustelemaan omasta roihustasi; minkä tekeminen saa sinun sydämesi syttymään? Kartassa numero 55. MAKSUTON

Kurja Viapori -opastukset (K18) klo 18.20 ja 20.20, lähtö päälaiturin läheltä Rantakasarmin edustalta

Suomenlinna verhoutuu syksyn pimeyteen, johon voi sukeltaa syvemmälle Kurja Viapori -opastuskierroksella. Linnoituksen pimeä vuodenaika on pyhitetty murhamiehille, vankikarkureille, vaietuille salaisuuksille ja ruumiin kuolevaisuudelle. Ikäraja 18 vuotta. Järjestäjänä Ehrensvärd-seura. Lähtöpaikka kartassa numero 2. Liput 15€ verkkokaupasta (MOLEMMAT KIERROKSET LOPPUUNMYYTY)

Valotaiteen juhlaa Viaporin kekrin illassa klo 17.00, 18.30 ja 19.30

Liikkuva valosirkus Roihushow esiintyy Suomenlinnan Kirkkopuistolla ja jatkaa siitä matkaansa Linna Barin edustalle. Esitys kiertää reitillään noin puoli tuntia. Kartassa numero 56. MAKSUTON

Kekrijuhlan humu jatkuu klo 19 alkaen

Äänimaljakonsertti Myllysalissa klo 19

Ona Kamun Verhottu-äänimaljakonsertti edesmenneille. Äänimaljojen ja gongien lempeässä ja hoitavassa värähtelyssä voit viettää hetken edesmenneiden kanssa. Kartassa numero 23. Liput ovelta 25€.

Valosirkus Spektrin LED-valotanssia klo 17.30, 19.00 ja 20.00 

Valosirkus Spektri loistaa kirkkaana kaikissa sateenkaaren väreissä! Esityksissä yhdistyvät näyttävästi tanssi, musiikki sekä LED-välineillä tehdyt temput. Valmistaudu taianomaisiin valoilmiöihin ja iloiseen fiilikseen, joka tarttuu niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Esitykset ovat Linna Barin edustalla olevalla nurmialueella ja kestävät noin 15 minuuttia. Kartassa numero 14. MAKSUTON

Valotaiteen juhlaa Viaporin kekrin illassa klo 17.00, 18.30 ja 19.30

Liikkuva valosirkus Roihushow esiintyy Suomenlinnan Kirkkopuistolla ja jatkaa siitä matkaansa Linna Barin edustalle. Esitys kiertää reitillään noin puoli tuntia. Kartassa numero 56. MAKSUTON

 

Tästä voit avata Viaporin kekrin tapahtumakartan ladattavana PDF-tiedostona

Viaporin kekri on Valitse vastuullisemmin -tapahtuma.

Viaporin kekri toteuttaa energiaa, ruokaa ja juomaa, sosiaalista kestävyyttä ja muita vastuullisuuskategorioita seuraavasti:

Tapahtuma toteutetaan Suomenlinnan hoitokunnan koordinoimana yhteistyössä Suomenlinnan toimijoiden, Haaga-Helian ammattikorkeakoulun ja opiskelijoiden kanssa. Suomenlinnan hoitokunnalla on sähkösopimus, jossa käytetään 100-prosenttista aurinko-, vesi-, bio- ja/tai tuulisähköä.

Tapahtumaan saavutaan Kauppatorilta julkisella liikenteellä tai vesibusseilla. Lisäksi kannustamme tapahtumakävijöitä suosimaan julkista liikennettä tai saapumaan Kauppatorille läheltä tultaessa jalan tai pyörällä.Viaporin kekri tapahtumassa on monenlaisia ruoka- ja juomatarjoilupisteitä. Niiden joukosta löytyy myös vegaanisia vaihtoehtoja ja olemme kannustaneet tapahtuman tarjoiluja toteuttavia yhteistyökumppaneita tuomaan valikoimaan mahdollisimman paljon vegaanisia vaihtoehtoja.

Tapahtumakävijöiden on mahdollista täyttää oma juomapullonsa juomavedellä useammassakin yleisö-WC:ssä, joista löytyy myös tietoa hanaveden sopivuudesta juomavedeksi. Vesipisteitä löytyy myös muista tapahtuma-aikaisista pisteistä.
Tapahtuman aikana on minimoitu kertakäyttöastioiden käyttö myös tilapäisissä ruokailupisteissä, ja niissä, joista tehdään ulosmyyntiä ja kertakäyttöastioita ei voida välttää, suositaan biohajoavia astioita ja ruokailuvälineitä, joille on järjestetty myös jätteiden lajittelumahdollisuus.
Viaporin kekri on esteetön ja saavutettava niiltä osin, kuin se on suojellussa Unescon maailmanperintökohteessa mahdollista. Suomenlinnan esteettömyydestä löytyy tietoa tästä. Mikäli tapahtumassa on elementtejä, joiden saavuttavuudesta tulee kertoa jotain erityistä, se mainitaan tapauskohtaisesti ohjelmassa. Tapahtumassa on myös ilmaisohjelmaa.

Tapahtuma-alueen suunnittelussa on huomioitu ja minimoitu vaikutukset ympäröiviin viheralueisiin, sillä tapahtuma toteutetaan suojellussa Unescon maailmanperintökohteessa, jossa vaikutukset ympäristöön huomioidaan kulkureiteissä, ohjelman sijoittelussa sekä mahdollisten väliaikaisten rakenteiden perustamisessa ja sijoittelussa.

Viaporin kekri toteutetaan pienellä budjetilla, mikä ohjaa yhdessä vastuullisuus ja kestävyysnäkökulmien kanssa hankintoja. Suosimme lainaamista, vuokraamista ja uusiokäyttöä. Olemme luopuneet paperisesta käsiohjelmasta.Suomenlinnassa on mahdollista lajitella kaikkien tärkeimpien jakeiden lisäksi myös muovi. Lajittelu huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös väliaikaisten jätepisteiden suunnittelussa.

Suomenlinnan hoitokunnan siivouksessa sopimistoimija on sitoutunut käyttämään ympäristömerkittyjä pesuaineita.Suomenlinnan hoitokunnalle on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki.

Tapahtuman koordinoijana Suomenlinnan hoitokunnalla on aktiivinen rooli sidosryhmien innostamisessa mukaan vastuullisuustekoihin ja tämä toteutuu myös Viaporin kekrissä.

Viaporin kekri on luotu ja toteutettu yhteistyössä Haaga-Helian restonomiopiskelijoiden kanssa. Tänä vuonna osa Viaporin kekrin ohjelmasta on syntynyt Strategic Event Management -kurssilla.

Tapahtumassa on liikkuva ensiapu. Jos tarvitset ensiapua, käänny lähimmän tapahtumapisteen henkilökunnan tai huomioliiviin pukeutuneen järjestäjän puoleen.

Kokoontumispaikat löytyvät tapahtuman kartasta.

Anna palautetta

Viaporin kekri 2023 kävijäkysely on avattu! Annathan palautetta, jotta voimme kehittää tapahtumaa.

Viaporin kekrin ohjelmassa on valoa, taidetta, kulttuuria ja makuja.

Ohjelmatiedot ja aukiolot

Viaporin kekrin tarjontaan lukeutuu valoa ja taidetta, koko perheen toimintaa, museoita, keikkoja ja klubeja sekä ruokaa ja juomaa. Ohjelma täydentyy vielä lokakuun ajan.

Viaporin kekriin vesibussilla

Tunnelma alkaa jo vesibussista

Virittäydy Viaporin kekriin jo merimatkalla! Vesibussi lähtee Kauppatorilta Keisarinluodonlaiturilta (Korkeasaaren laituri). Ostamalla liput etukäteen saat varattua paikkasi.

Suomenlinnan lautalla lisävuoroja Viaporin kekrissä

HSL:n lautalla lisävuoroja

HSL:n lautalle on lisätty vuoroja pyhäinpäivän ja Viaporin kekrin ajaksi.

Tule kevein kantamuksin

Viaporin kekrin tapahtumapisteitä on ympäri Suomenlinnaa. Varaathan siis vierailuusi riittävästi aikaa, hyvät kengät jalkaasi ja lämpimän, säänmukaisen asun yllesi, niin voit nauttia kekristä!

Varaudu lempeään pimeään

Suomenlinnassa on muuta kaupunkia vähemmän katuvaloja kuin muissa kaupunginosissa. Linnoitus­rakenteet, muurit ja vallit ovat kilometrien mittaisia, pääosin aitaamattomia ja valaisemattomia rakenteita. Putoamis­vaara voi piillä yllättävissäkin paikoissa. Liiku varoen ja valvo lasten liikkumista koko ajan.